Onoma Collection
Onoma Collection on pieni edustava otos Fiskarsin ruukin alueella syntyvistä esineistä. Se vaihtuu ja karttuu sesongeittain. Kokoelmaa synnytettäessä on pidetty erityisesti mielessä lahjatavaran ostajien tarpeita.
Pakkaukset
Onoma Collection -tuotteet toimitetaan omassa erillisessa harmaan ja oranssin värisessä pakkausasussaan. Myös pakkauksissa on häivähdys Fiskarsia sillä niissä käytettävän narun on valmistanut osuuskunnan jäsen Kimmo Kuusinen.
Fiskarsin ruukki
Fiskarsin Ruukki perustettiin vuonna 1649, kun hollantilainen Peter Thorwöste sai oikeuden rakentaa joen varrelle masuunin ja kankirautavasaran. Ruukin rakennukset ovat pääosin peräisin 1800-luvulta, jolloin ruukissa keskityttiin patruuna Johan von Julinin johdolla nimenomaan raudan jalostamiseen. Historiallinen arkkitehtuuri muodostaa yhdessä jokilaakson ainutlaatuisen luonnon kanssa vertaansa vailla olevan kokonaisuuden.
Ruukki tänään
Teollisen toiminnan lakattua 1980-luvula ruukkia varten tehtiin erilaisia kehittämissuunnitelmia. "Elävä ruukki" -teemalla alkoi uusien asukkaiden ja toimintojen löytäminen. Kaunis ympäristö ja luonto tarjosi ainutlaatuisen ympäristön ja vanhat rakennukset mahdollisuuksia, mikä vetosi erityisesti käsityöläisiin, muotoilijoihin ja taiteilijoihin. Tänään Fiskars on vakiinnuttanut asemansa korkealaatuisen suomalaisen käsi- ja taideteollisuuden esittelypaikkana: näyttelyt ovat yksi alan suurimmista vuosittaisista tapahtumista Suomessa. Ne ovat keränneet runsaasti julkisuutta sekä kävijöitä. Näyttelyvieraiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta; nykyään niihin tutustuu vuosittain noin 25 000 kävijää.